Sastamalan 4H-yhdistys järjestää kerhoja, kursseja ja retkiä

4H-LIITON UUTISIA

Nuorten kiinnostus yrittäjyyteen kasvaa epävarman työelämän vauhdittamana (22.5.2026)

Yksi vähättelevä LinkedIn-kommentti sai Jenni Ahokkaan näyttämään, mihin hän pystyy. Muutamassa vuodessa Smuuti Skin kasvoi miljoonaluokan menestykseksi. Yhä useampi nuori Suomessa pohtii yrittäjyyttä yhtenä tapana rakentaa omaa työelämäänsä - tämä näkyy 4H:ssa nuorten yritysten kasvumäärissä.

4H käynnistää valtakunnallisen lahjoituskampanjan – näin voit tukea nuoria (11.5.2026)

Suomen 4H-liitto käynnistää valtakunnallisen lahjoituskampanjan, jonka tavoitteena on tukea lasten ja nuorten kasvua harrastuksen kautta, työelämätaitoja ja yrittäjyysvalmiuksia.

Näkökulmia ja nähtävyyksiä – 4H-vaikuttajanuoret Norjassa (11.5.2026)

4H-vaikuttajanuoret on porukka vapaaehtoisia 4H-nuoria, jotka toimivat 4H-lähettiläinä ja edustavat harrastajia 4H-liiton päätöksenteossa. Tänä vuonna Vaikuttajanuorten opintomatka suuntautui Norjaan, jossa tutustuimme paikalliseen 4H-järjestöön.

Kaikki kuutoset metsään -metsäpäivät käynnistyvät syksyllä 2026 – tutustu verkkosivuihin (7.5.2026)

Kaikki kuutoset metsään -metsäpäivät alkavat syksyllä 2026. Tavoitteena on kutsua kaikki kuudesluokkalaiset elämykselliseen ja oppimista tukevaan metsäpäivään. Kutsut ensimmäisiin metsäpäiviin ovat lähdössä kouluille, ja lisätietoja tarjoavat verkkosivut on avattu.

Apply to Represent the Nordics on the Rural Youth Europe’s Board – Make an Impact at European Level (5.5.2026)

Do you want to influence rural youth work at European level and expand your network? Apply to represent the Nordics (Group 3: Norway, Denmark, Finland, Sweden) on the RYE board. The seat is open for a Finnish representative, a member of 4H organisations in Finland.
Vuosi 2026 on yhdistyksemme juhlavuosi.
Palstalta pöytään -hanke on menossa ja hankkeen toinen kesä on tulosaa. Sinulla on mahdollisuus vuokrata ilmainen palsta osoitteessa Iisankatu 2.

 

Jäsen, päivitäthän tietosi – näin saat digitaalisen jäsenkortin käyttöön

 

4H on siirtynyt käyttämään digitaalista jäsenkorttia. Pääset kirjautumaan omalle jäsenkortillesi osoitteessa oma.4h.fi. Käyttäjätunnuksesi on matkapuhelinnumerosi tai sähköpostiosoitteesi. Tilaa itsellesi salasana ensimmäisen kirjautumisen yhteydessä. Samalla toiminnolla voit tilata itsellesi uuden salasanan.

Jos jäsentiedoistasi/lapsesi jäsentiedoista/perheenne jäsentiedoista ei löydy huoltajan yhteystietoja (sähköposti, puhelinnumero), et pääse kirjautumaan digitaaliselle jäsenkortille. Tällöin sinun tulee olla yhteydessä meihin eli omaan 4H-yhdistykseesi, jotta voimme tallentaa huoltajan yhteystiedot jäsenrekisteriimme. Tämän jälkeen pääset kirjautumaan oma.4h.fi:hin.

4H:n jäsenenä tietosi ovat jäsenrekisterissämme. On tärkeää, että päivität jäsentietosi, kun osoitteesi, sähköpostiosoitteesi tai esimerkiksi matkapuhelinnumerosi on muuttunut. Pystymme palvelemaan jäseniämme parhaiten silloin, kun jäsentiedot ovat ajan tasalla.

Digitaalisessa jäsenkortissa eli oma.4h.fi:ssä pääset tarkistamaan ja muokkaamaan tietojasi. Perheen huoltajana pääset tarkistamaan ja muokkaamaan kaikkien perheen jäsenten tietoja. Muistathan käyttää samaa sähköpostiosoitetta ja puhelinnumeroa vain yhdellä henkilöllä.

4H:n jäsenenä sinulla on käytössäsi niin paikallisia kuin valtakunnallisia jäsenetuja. Näet kaikki käytössäsi olevat jäsenedut omalla digitaalisella jäsenkortillasi.

Tarkempaa tietoa digitaalisesta jäsenkortista: https://4h.fi/tule-mukaan/tule-mukaan-toimintaan/jasentietojen-muokkaaminen/

 

 

Virheellinen valinta: Kuukausi sallittujen rajojen ulkopuolella.